Kouluratsastuskilpailut 30.9.2019

(Ja heti venyi kun sai lisäaikaa kirjoittaa. )

Luokka 9
Aino Kurkinen - Shoreline's Associate
Tuotos (taso heA)

Kolme rataa ratsastettu, viimeinen jäljellä. Se villi kortti, vapaaohjelma Pohjantähden omalla hevosella. Helpon C:n ponineitini, diivaillut Donna ja laiskana käsijarru päällä eteenpäin.. kaatunut Corolla olivat laskeneet lainaratsuni riman hyvin matalalle. Ja olihan Lempikin esitellyt lohikäärmemäisiä piirteitään, mutta ainakin kimo oli liikkunut.
Kimo oli lainaratsunikin, muttei Lempin kaltainen suuri puoliverinen, vaan kompaktin kokoinen arabi. Aarteeksi esitelty ruuna katselee minua tummin, lempein silmin ottaessani ohjat tallityöntekijältä.
"Hei, poika", tervehdin hevosta sen nuuhkiessa kättäni ja takinhihojani, "me lähdemme kuule kilpailemaan."

Verryttelyalueella Annabelle ravailee arvotun ratsuna, vuonohevostamman, kanssa. Oppilaani ei ollut erityisen ilahtunut nähdessään, millaisen ratsun arpaonni oli vapaaohjelmaa varten hänelle heittänyt.
"Totta kai sinä saat täysiverisen", puolitosissaan, osin vitsillä heitetty puuskahdus paikkaa tervehdystä. Annabelle virnistää sanojensa päälle, ja minä nauran, joskin hieman kiusaantuneena.
"Ei se sijoitus rotua katso, vaan ratsastustaitoa. Hienoliikkeisinkään puoliverinen ei suorita rataa puolestasi. Älä tuomitse Halla-parkaa etukäteen, ota tämä kokemuksen kannalta. Vuonohevonen on niin erilainen liikkuja kuin omat hevosesi." Ohjasin Aarteen kävelemään uran sisäpuolelle, pois uralla ravaavan ratsukon tieltä.

Totesin jo verrytellessä Aarteen olevan ehdottomasti tasaisin ja miellyttävin ratsu, jonka satulaan olin tänään istahtanut. Ruuna suhtautui työntekoon ilahduttavan aurinkoisella, reippaalla asenteella, se kuunteli hienosti apujani, halusi tehdä töitä ja edetä. En oikeastaan ollut aivan varma, olinko enemmän iloinen vai salaa pettynyt. Iloinen, tietenkin, siitä miten hirvittävän mukavaa hevosta sain kokeilla ja lainata yhteen luokkaan, mutta samalla hieman pettynyt nimenomaan Aarteen hirvittävästä mukavuudesta. Olin oikeastaan odottanut jotain ilkikurista ponia tai jo viisi vuotta sitten motivaationsa kadottanutta hevoseksi naamioitunutta rakennustelinettä. Sen sijaan olin saanut alleni hyvin kirjaimellisen Aarteen.
Lopputervehdyksen jälkeen Aarre sai pitkät ohjat kumartuessani ruunan kaulalle taputtamaan valkeaa karvaa molemmin käsin, leveä hymy huulillani. Ehjä, perussiisti rata, mutta ennen kaikkea ihastuttavan työteliäs ja positiivinen ratsu! Hymyni vain leveni katseeni osuessa Annabelleen ja Hallaan; nainen oli ollut tyytyväisen näköinen ratansa jälkeen, ja tyytyväiseltä nainen näytti edelleen.
"Kenttäratsastajakin ylitti itsensä lähtemällä koulukisoihin ja jokeri heitti vapaaohjelman vuonohevosella", nauroin. Onnekseni nauru tarttui Annabelleen, joka tarttui Hallan punkkariharjaan heiluttaen sitä puolelta toiselle.
"Sinä sait silti helpomman palan." Ehkä sainkin. Hymyilin, kumarruin rapsuttamaan Aarteen kaulaa, ruuna pärskähti ja venytti kaulaansa eteen ja alas tyytyväisen oloisena. Niin hieno ruuna!